Seurasaari pienois-Suomena

Seurasaaren ulkomuseo oli vuonna 1922 nykyistä paljon pienempi, reilut kymmenen vuotta toiminut museo. Sinne oli jo siirretty Niemelän torppa, Karunan kirkko, Kaukolan savutupa sekä jonkin verran pienempiä rakennuksia ja muun muassa veneitä. Ulkomuseon perustaja A. O. Heikel oli ottanut museohankkeeseen mallia Tukholmasta, jonne oli perustettu 1891 Skansenin ulkomuseo. Esikuvansa tapaan Seurasaaresta haluttiin rakentaa ”Suomi pienoiskoossa” siirtämällä saareen tyypillisiä rakennuksia maan eri maakunnista. Seurasaari ei siis ole satunnainen kokoelma pittoreskeja rakennuksia, kaikki museoidut talot on valittu huolellisin perustein.

Heikel ponnisteli määrätietoisesti unelmansa saavuttamiseksi, tämä vaati pitkäjänteisyyttä ja tarmokkuutta. Vuonna 1922 museoon saatiin kaksi komeaa, kaksikerroksista ja punamullalla maalattua pohjalaistaloa: Kurssi Kuortaneelta ja Ivars Närpiöstä. Näiden hankinta ja siirto edellyttivät kuitenkin työtä, joka oli alkanut jo vuosia aiemmin.

Muinaistieteellinen toimikunta valtuutti 1.6.1915 kokouksessaan A. O. Heikelin ostamaan Kurssin. Tähän pääseminen oli edellyttänyt soveltuvan pohjalaistalon löytämistä ja selvityksiä. Hankinnan järkevyyttä perusteltiin muun muassa ”välikaton ja ikkunain laadun sekä vain toiseen päähän rakennetun ylikerroksen” takia. Kauppakirja allekirjoitettiin 9.6.1915 ja samalla sitouduttiin siirtämään talo pois Kuortaneelta viimeistään vuonna 1919.

Yli kolme vuotta kauppakirjan teon jälkeen, 1918, lähetti Oskari Kivistö A. O. Heikelille kirjeen, jossa oli tarjous siirrosta. Kokemuksensa perusteella hän varoittaa ostetun, mutta paikalleen jätetyn talon suuresta riskistä ”mädäntyä”. Paikalleen jätettynä ”merkitsee jo yksikin vuosi monta kertaa hyvinkin suuria vaurioita… Näin ollen jos kerran tahdotaan Suomen kansalle pelastaa sen arvokkaita ja harvinaisia (usein ainoita) muinaisrakennuksia” tulee kiirehtiä siirron kanssa.

Rakennusten siirtäminen käytännössä

Hirsirakennuksien siirto on ollut arkipäivää suomalaisten keskuudessa, esimerkiksi aittoja on siirretty ja purettujen rakennuksien hirsiä on käytetty uudelleen. Salvostekniikan ansiosta ulkomuseoidenkin rakennuksien siirto onnistuu, ehkä siksi maailman ensimmäiset ulkomuseot kehittyivät juuri Pohjoismaissa.

Siirtoa varten rakennukset dokumentoitiin piirtäen, hirret numeroitiin ja uunit purettiin. Oskari Kivistö valokuvasi Kurssin purkamista Kuortaneella 1922, neljä vuotta Heikelille lähetetyn kirjeen jälkeen. Samana vuonna, eli seitsemän vuotta ostamisensa jälkeen, Kurssi viimein pystytettiin ulkomuseoon.

Pelkkien rakennuksien pystyttäminen ei vielä yksin tee ulkomuseota. Talot tulee myös sisustaa. Ihannetapauksessa käytetään talon alkuperäisiä esineitä. Jos näitä ei ole saatavilla on käytettävä saman seudun, ajan ja sosiaalisen ympäristön huonekaluja, tekstiilejä, astioita ja muita esineitä. Syyskuussa 1923 matkusti pukututkija, tuleva Seurasaaren ulkomuseon intendentti Tyyni Vahter Helsingistä Pohjanmaalle esineiden hankintamatkalle. Museon arkistosta löytyy matkalaskun erittely kuvauksine siitä mihin matkan kulut käytettiin. Matkalla hankittiin esineitä myös Kurssin näyttelyyn.

Kurssi kertoo ulkomuseossa suomenkielisen Pohjanmaan asumiskulttuurista ja tavoista. Museokävijä voi astua taloon sisään ihailemaan esimerkiksi pohjalaista tulisijaa ja kuulla talon oppaalta mikä on komppeli tai kräkky. Kurssi esitetään nykyisinkin 1900-luvun alun asussa. Tämän illuusion ylläpito vaatii paljon panostusta rakennusten ja esineiden konservointiin. Museorakennukset eivät eroa tavallisista rakennuksista ja niille on elintärkeää, että katot ja kivijalat ovat kunnossa.

Vierailemalla Seurasaaressa voi tehdä matkan kadonneeseen maaseudun kulttuuriympäristöön.

Seurasaaren ulkomuseo on avoinna vuosittain 15.5.–15.9.