Olavinlinnan restauroinnin valmistuminen 500-vuotisjuhliin

Rakentamisen aika ja linnan tehtävät

Olavinlinna on keskiaikaisten linnojemme viimeistä rakennusvaihetta. Tässä vaiheessa linnat rakennettiin jo tuliaseita vastaan ja niiden varaan. Olavinlinnan rakentaminen alkoi 1475, Erik Axelinpoika Tottin perustaessa sen sisämaahan silloiselle Pähkinäsaaren rauhan rajalle. Linna näyttäisi sijainneen viisi kilometriä rajan väärällä puolella, mistä syystä Venäläisten kanssa käytiin rajariitoja yhtenään 1400- ja 1500-luvuilla. Linnaa vahvistettiin ja uusittiin jatkuvasti ja Kustaa Vaasan vaatimuksesta rakennettiin pyöreä tykkitorni esilinnan kaakkoiskulmaan. Linnan rakentaminen jatkui myös tästedes lähes katkeamatta. Linnan käskynhaltija Nils Pederinpoika Kijl rakennutti 1595 esilinnan koillisen kulmatornin, jota nykyään kutsutaan Kijlin torniksi.

Linnan merkitys rajalinnana väheni Täyssinän (1595) ja Stolbovan (1611) rauhojen myötä. Linna kasvatti oheensa yhdyskunnan, ja Savonlinna sai 1639 ensimmäiset kaupunkioikeutensa. Suuressa Pohjan sodassa linna vaurioitui ja antautui, ja Hattujen sodassa 1741–1743 Ruotsi menetti linnan lopullisesti. 

Venäläiset uudistivat puolustusvarustuksia, rakentaen uudet etelä- ja itämuurien ulkopuoliset bastionit Aleksandr Suvorovin johdolla. Venäläinen varuskunta asutti linnaa vuoteen 1847 minkä jälkeen siellä oli tutkintovankila vuosina 1855–1861. Muuten linna oli tyhjillään.

Nähtävyydeksi

Olavinlinnan merkitys nähtyytenä ja historiallisena muistona huomattiin autonomian aikana 1800-luvulla. Linnaa käytiin katsomassa järvilaivoilta. Laivaliikenne myös aiheutti vakavan tulipalon kun, jonkun laivan piipun kekäleistä lähtenyt palo vaurioitti linnaa 1868. Valtionarkiston amanuenssina ollut myöhempi valtionarkeologi J. R. Aspelin laati linnasta historiallisen selvityksen sen korjaamisen lähtökohdaksi. Hän näki linnan kerroksellisena kokonaisuutena, jonka koko rakennushistoria oli tärkeällä tavalla läsnä, eikä siitä voinut poistaa osia kokonaisuuden kärsimättä. Jos jotain oli purettava, saattoi Aspelin hyväksyä viimeisten vaiheiden venäläisistä osista luopumista.

Linnan 400-vuotispäivää vietettiin Suurella linnanpihalla 1875. Puhujina kansallista itsetuntoa kohottivat August Ahlqvist (Oksanen) ja J. V. Snellman, juhlarunon oli laatinut Zachris Topelius. Juhlaa edeltäneet korjaukset olivat ehkä varhaisin linnojemme restaurointi, ja linnaa paljon tutkineen Antero Sinisalon mukaan ensimmäinen rakennusmonumentin korjaus, jossa antikvaarisille ja rakennushistoriallisille kysymyksille annettiin keskeinen merkitys.

Kruunun rakennusten korjaaminen on aina suhteessa niiden käyttöön. Linna oli 1900-luvun alussa jo vakiintunut nähtävyys, joka tuotti lipputuloja. Senaatin 1895 vahvistamassa hoitosäännössä oli määrätty niitä käytettäväksi jonkin huoneen kunnostamiseksi ”muinaismuotoon”. Hoitokomitea sai suunnittelijaksi yliarkkitehti Jac. Ahrenbergin, vaikka Muinaistieteellinen toimikunta ehdotti varojen käyttämistä pikemmin museon perustamiseen. Sinisalo toteaa suunnittelijasta seuraavasti: ”Ahrenberg olikin oikea mies täyttämään hoitokomitean historiallis-romanttiset haaveet salin muuttamisessa todelliseksi ritarisaliksi.” (Sinisalo 1976: 30).

Linnojemme käyttöä jouduttiin useasti miettimään. Olavinlinnaan suunniteltiin Viipurin, Mikkelin ja Kuopion läänien arkistojen sijoittamista 1900, 1908 ja 1911, mitä Muinaistieteellisessä toimikunnassa pidettiin vankilaa parempana käyttönä. Suunnitelma hylättiin lopullisesti 1935 arkistovaltuuskunnan ehdottoman kielteisen kannan vuoksi.

Ahrenbergin toiminta Olavinlinnassa perustui enemmän tyylinmukaisuuden tavoitteluun, eikä rakennuksen tutkimiseen ja tuntemiseen, mistä syystä hän ei saanut paljon arvostusta valtionarkeologi Aspelinin ja toimikunnan suunnalta. Linnaa korjattiin jälleen 1920-luvulla ja tuolloin arkkitehti Sune Maconin suunnitelmin. Myöskään tämän vaiheen töitä ei pidetty tarpeeksi vahvasti historialla ja tutkimuksilla perusteltuina. Tämä korjaus hävitti Ahrenbergin kymmenkunta vuotta aiemmin tehdyn sisustuksen.

Olavinlinnan restauroinnin suhde muihin linnoihin ja 500-vuotisjuhlat

Suuri restaurointi tehtiin 1961–1975. Olavinlinnan kuten muidenkin keskiaikaisten linnojen korjaukset toteutettiin Muinaistieteellisen toimikunnan ulkopuolisten korjaustoimikuntien toimesta, ja ne koostuivat etunenässä Rakennushallituksen, Muinaistieteelisen toimikunnan, vankeinhoidon, kaupunkien ja yliopistojen edustajista. Arkkitehtina Olavinlinnassa oli Esko Järventaus. Tavoitteeksi Sinisalon mukaan otettiin Suvorovin aikaisen asun palauttaminen, koska tämä niin sanottu viimeinen linnavaihe on pääosaltaan säilynyt. Näkyvimmät muutokset tässä korjauksessa olivat runsaan puuston poistaminen linnan muurien sisä- ja ulkopuolelta, lukuun ottamatta esilinnanpihaa.

Keskiaikaiset linnamme korjattiin Mikko Härön mukaan sotien jälkeen samankaltaisin järjestelyin, mutta tapauksittain harkiten ja vailla kovin ohjelmallista restaurointi-ideologiaa. Linnojen eri osia säilytettiin, korjattiin, purettiin ja rekonstruoitiin. Linnat rakennettiin pitkälti käyttörakennuksiksi, mikä vaikutti suunnitteluun ja toteutukseen. Antero Sinisalon mukaan korjaukseen ehti vaikuttaa vuonna 1964 laadittu Venetsian julistus. Näkyvimpänä julistus aiheutti sen, että uusien rakenteiden tuli erottua vanhoista ja toisaalta rekonstruointeja vältettiin.

Turun linnan restaurointi oli aloitettu jo ennen sotia. Sotien jälkeen varojen niukkuus hidasti korjaamista. Olavinlinna sai restaurointitoimikuntansa 1961, viisi vuotta Hämeen linnan jälkeen. Kun vuonna 1975 vietettiin linnan 500-vuotisjuhlaa ja valmistunutta 15 vuotta kestänyttä korjausta, oli Turun linna myös Venetsian julistuksen hengessä korjattu eri aikakausia esitteleväksi ja samalla oman aikansa näköiseksi. Hämeen linnassa työt jatkuivat 1980-luvulle asti samoja päälinjoja noudatellen.

Siinä missä 400-vuotisjuhlat olivat olleet kansallistunteen nostattamista, olivat 500-vuotisjuhlissa keskiössä rakennusmuistomerkki ja sen korjaamisen valmistuminen. Juhlien lisäksi päätettiin lyöttää mitali, julkaista kirja ja toteuttaa postimerkki. Itse juhlallisuudet kestivät useamman päivän ja niihin kuului rakentajien juhlien lisäksi tilattujen sävellysten, kuten Aulis Sallisen ”Ratsumies” -oopperan kantaesitys. Lassi Nummi kirjoitti juhlarunon, jonka professori Eeva-Kaarina Volanen esitti.

Nykyään Olavinlinna tunnetaan ennen kaikkea Savonlinnan oopperajuhlista. Niiden historia ulottuu 1900-luvun alkuvuosiin, jolloin järjestäjänä oli Aino Ackté. Ne vakiintuivat uudestaan 1960-luvulla suuren korjauksen ollessa vielä kesken. Linnanpiha katettiin alun perin oopperayleisöä varten 1970-luvulla ja katos uusittiin vuonna 2000. Linnassa järjestetään kesäisin päivittäin opastuksia.