Muinaistieteellinen toimikunta ja vuoden 1918 sota

Sodan päätyttyä senaatti käynnisti selvityksen, minkä tarkoituksena oli selvittää, työskentelikö toimikunnassa punaisten puolelle kuuluneita. Selvityksen teki Muinaistieteellisen toimikunnan sihteeri Arne Böök. Kaksi virkamiestä oli osallistunut taisteluihin valkoisten puolella. Sodan välittömät vaikutukset olivat toimikunnalle vähäiset, virkatyö keskeytyi ja vuonna 1916 avattu Kansallismuseo oli suljettuna taistelujen ajan.

Kansallismuseon historian kirjoittaneen Tuukka Talvion mukaan museo selvisi vuoden 1918 sodasta vähällä, vaikkei tämä ollut alusta asti selvää. Venäjän armeijan, laivaston ja työläisten neuvoston toimeenpanevan komitean edustajat olivat marraskuussa 1917 tarkastaneet, ettei museossa ollut asekätköjä. Valtionarkeologi Appelgren-Kivalo ei ollut voinut muuta kuin paheksua. Talvion mukaan huhtikuussa 1918 saksalainen sotaväki piti museota lyhyesti hallussaan. Sekä punaisten että saksalaisten pelättiin ottavan museon tornin konekivääriaseman käyttöön, mutta näin ei onneksi käynyt. Tornin käyttäminen sotaisiin tarkoituksiin olisi asettanut rakennuksen pahimmillaan sotatoimien keskiöön.

Pääkaupunki oli sodan aikaan punaisten hallussa, saksalaisten maihinnousuun saakka huhtikuussa 1918. Saksalaiset etenivät Hangosta Helsinkiin, mutta pysähtyivät 12. päivänä Läntisellä Viertotiellä Kansallismuseon kohdalla. Toimikunnan historiikin kirjoittanut Visa Immonen kertoo syistä kaksi eri versiota. Ensimmäinen tarina perustuu saksalaisen upseerin Karl Gröberin muistelmiin, ja toinen Meinanderin suvun perimätietoon. Saksalaisupseerin muistelmien mukaan Gröber oli muinaistutkija ja halunnut tutustua kokoelmiin. Perimätiedon mukaan taas punaisten hallitsemasta Turun kasarmista tullut tulitus olisi katkaissut saksalaisten etenemisen. Kansallismuseon oven luodinreikä on mahdollisesti peräisin tästä tulituksesta. Immosen mukaan vuonna 1935 julkaistu saksalaisupseerin muistelmateos tavoittelee kepeää ja humoristista sävyä, eikä siksi sisällä arvioita sotataktisista seikoista, mistä syystä hän pitää perimätietoa uskottavampana.

Immonen kuvaa saksalaisten vierailua elävästi. Gröber oli soittanut ovikelloa, minkä seurauksena vahtimestari joutui kutsumaan museon johtoa paikalle. Joukoille oli pidetty vastaanottopuhe, mitä oli seurannut kierros museoon, ja lopulta ”sievoinen välipala”. Perimätiedon mukaan sotajoukkoja oli muistutettu kansainvälisestä tavasta jättää museot ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennukset sodankäynnin ulkopuolelle. Saksalaiset eivät jääneet rakennukseen. Gröber majoittui valtionarkeologin luokse, mutta miehistö yöpyi Kansallismuseossa. Immosen mukaan museovahtimestari maksoi kovan hinnan vierailusta, sillä häneltä hävisi vieraiden mukana viisi kiloa sokeria. Myös toimikunnan käyttövaroihin kuuluneet 180 markan arvoiset punaisten painamat setelit katosivat vieraiden matkaan.

Sodan loppu ja erikoiset ihmiskohtalot

Toinen Muinaistieteellisen toimikunnan sotatoimiin osallistuneista työntekijöistä ei sodan päätyttyä palannut virastoon. Ilmeni, että työntekijä oli saanut syytteen ”sopimattomasta menettelytavasta virkatehtävää suorittaessa” kahden ihmisen kuolemaan johtaneessa tilanteessa. Työntekijä katosi ennen sotaoikeudenkäyntiä, minkä jälkeen avoimeksi jäänyt virkakin julistettiin haettavaksi.

Pian Helsingin valtaamisen jälkeen huhtikuussa opetusministeriön edeltäjä, senaatin kirkollis- ja opetustoimituskunta määräsi ”ryhtyä toimeen kaikkien saatavissa olevien esineiden, jotka jollain tavalla voivat valaista päättymässä olevan kapinan historiaa, keräämiseksi Kansallismuseossa säilytettäväksi.” Tehtävää hoitaneelle Juhani Rinteelle tuli heinäkuussa lisäohje ottaa talteen venäläisten sotilas- ja muiden viranomaisten käyttämistä huoneistoista heitteille jääneitä kirjastoja, arkistoja sekä tieteellisesti ja taiteellisesti merkittäviä esineitä. K. K. Meinander sai samat ohjeet kerätä vanhan vallan univormuja ja sotilaslippuja sekä itsenäisen Suomen uuden sotaväen varusteita. Muun muassa punakaartin aseita ja muita varusteita sekä jääkärien univormuja saatiin talteen. Meinander sai Saksan lähetystön avulla hankittua myös näytekappaleita sotaan osallistuneiden saksalaisten univormuista. Sittemmin sota-aineiston ja -esineistön tallentaminen on muodostunut Sotamuseon tehtäväksi.

Julius Ailion tilanne

Muinaistieteellisessä toimikunnassa amanuenssina, konservaattorina sekä esihistoriallisen osaston johtajana toiminut Julius Ailio oli sisällissodan aikaan tiukassa paikassa. Hän oli porvarillisesta taustasta tullut sosiaalidemokraatti, joka suhtautui myönteisesti uskonnonvapauteen ja alemman kansanluokan sivistämiseen.

Jos jossain Ailio oli mies paikallaan, oli se vuoden 1917 maaliskuun vallankumouksen jälkeen. Oskari Tokoi muodosti tuolloin sosialistienemmistöisen senaatin ja Ailio sai kutsun senaattoriksi ja apulaispäälliköksi. Ailio vastusti aseellista kumousta ja edusti siten vastuullisiksi katsottuja maltillisia vasemmistopoliitikkoja.