Mikkeli Orijärvi – hopearahoja ja muinaispeltoja viikinkiajalta

Alueella kasvoi kuitenkin kulttuuri-indikaattorina tunnettua tummaa tulikukkaa, joka usein kasvaa Mikkelin seudun rautakautisilla kohteilla. Hopearaha johti laajoihin arkeologisiin tutkimuksiin vuosina 1999, 2000, 2002, 2003, 2005 ja 2006. Tutkimusten aikana löydettiin Mikkelin alueen ensimmäinen viikinkiaikainen hopearahakätkö, rautakautinen asuinpaikka, mahdollinen kalmisto-alue hautoineen sekä viisi muinaispeltoa. Rautakauteen ajoittuvien muinaispeltojen löytyminen kaskiviljelyn ydinalueelta pakotti arkeologit arvioimaan uudelleen rautakauden taloushistorian kehityskulkuja.

Orijärveltä on löydetty yhteensä 142 hopearahaa tai sellaisen katkelmaa. Pääosa rahoista löydettiin ensimmäisenä tutkimusvuotena 1999. Rahoista lähes kaikki voidaan laskea kuuluvaksi yhteen ja samaan kätköön. Kätkö oli levinnyt kyntämisen seurauksena muutaman aarin alalle pellossa. Suurin osa rahoista on saksalaisia, mutta rahojen joukossa on myös englantilaisia rahoja sekä yksi harvinainen arabialainen hopearaha. Suurin osa rahoista pystytään ajoittamaan muutaman vuoden tarkkuudella joko rahatyypin tai rahoja lyöttäneiden hallitsijoiden mukaan. Suurin osa rahoista on peräisin 900- ja 1000-lukujen taitteessa. Hopearahakätkön varhaisin mahdollinen kätkentäajankohta on vuosi 1014 jKr., mutta se lienee kätketty Orijärven asuinpaikalle muutamia vuosikymmeniä tämän ajankohdan jälkeen.    

Muinaispellot ovat jäännöksiä varhaisesta viljelystä. Ne tunnistetaan useimmiten puhtaassa pohjamaassa erotuvista ristikkäisistä auranjäljistä. Rautakautisia muinaispeltoja tunnetaan Suomesta parilta kymmeneltä kohteelta, joten mistään kovin yleisestä muinaisjäännöstyypistä ei ole kyse. Orijärven tekee poikkeukselliseksi myös muinaispeltojen määrä, sillä sieltä löydettiin viisi muinaispeltoa. Vanhimpien peltojen koko vaihteli parista aarista noin kahdeksaan aariin. Pellot muodostavat kaksi erillistä kokonaisuutta. Jokaisessa pellossa oli erotettavissa useita eri käyttövaiheita eli pellot olivat olleet välillä kesannolla tai laitumena. Eri peltokerroksista otetuista näytteistä on löydetty pääasiassa hiiltyneitä ohran jyviä, mutta pelloissa on kasvanut myös pölkkyvehnää, leipävehnää ja ruista. Jyvistä tehtyjen radiohiiliajoitusten mukaan pellot on otettu käyttöön viimeistään 600-luvulla jKr. ja ne ovat olleet yhtäjaksoisesti käytössä 1400-luvulle jKr. – mahdollisesti sitäkin pidempää. Suurin osa jyvien radiohiiliajoituksista menee kuitenkin viikinkiaikaan (800–1050 jKr.). 

Muinaispeltojen välisiltä alueilta löydettiin jäännöksiä rautakautisesta ja keskiaikaisesta asuinpaikasta. Asuinpaikkaan liittyviä rakenteita ovat mm. erilaiset tulisijat, jätekuopat ja kaivo. Orijärven kaivon pohjalta löytyneestä puukehikosta tehty radiohiiliajoitus ajoittaa kaivon ristiretkiaikaan eli 1100-luvulle. Orijärven kaivo on näin ollen vanhin Suomesta löydetty kaivo. Asuinpaikkajäännösten lisäksi alueelta löydettiin ruumishautoja muistuttavia rakenteita. Ne olivat löydöttömiä eikä niissä ollut säilyneenä luita. Yhdessä näistä oli laakakivien muodostama kivirakenne. Osa Orijärven runsaasta löytöaineistosta, mm. pronssihelakoristeisten vöiden katkelmat voivat olla peräisin rikki kynnetyistä haudoista. Orijärven löytöaineistoon kuuluu runsaasti nuorempaan rautakauteen ajoittuvia pronssikoruja, helmiä ja saviastioiden kappaleita. Orijärven esineistössä on omalaatuisia piirteitä. Osa esineistä voikin olla paikallista valmistetta.