Levänluhdan vesikalmisto

Muinaisjäännöstä ja sen nykyisin melko rehevää olemusta katsellessa on vaikea kuvitella miten merkittävästä paikasta on kyse. Punaisella aidalla rajatulla alueella kasvaa vuonna 1984 istutetut puut jotka ovat ehtineet kasvaa melko suuriksi. Jokainen puu symboloi yhtä tutkijaa: sekä arkeologeja, luututkijoita että paikallisia toimijoita, jotka kaikki osaltaan ovat tukeneet paikan tutkimuksia.

Levänluhta on alun perin ollut pieni lähdepohjainen lampi, jossa on kesäisin kasvanut muun muassa lumpeen kukkia ja järvikaislaa. Sinne on 300–800 jälkeen ajanlaskun upotettu lähes sata vainajaa esineistöineen, pääasiassa naisia ja lapsia. Hautaaminen veteen on harvinaista, ainoa suomalainen vastine löytyy Vöyrin Käldamäestä. Vakiintunut hautaustapa tähän aikaan oli haudata vainajat polttamalla.

Levänluhdan pitkä tutkimushistoria on tuonut tarinaan kerroksellisuutta. Ensimmäinen kirjallinen maininta Levänluhdasta on vuodelta 1674 kun Isonkyrön kirkkoherra Israel Alftanus kirjoittaa Tukholman Antikviteettikolleegiolle kirjeen jossa kertoo, että Orismalassa on vettyneellä niityllä lähde, jossa näkyy ihmisen luita ja on näkynyt ikiaikoina. Levänluhta oli siten todennäköisesti ollut paikallisten tiedossa jo pitkään ennen kirkkoherran kirjettä. Seuraava maininta on kuitenkin vasta pari sataa vuotta myöhemmin, vuodelta 1884, kun alueen niittyjä ojitetaan viljelyskäyttöä varten. Silloin löytyy jälleen uusia ihmisen luita. Ehditään jopa hetken luulla, että kyseessä on rikospaikasta ja siksi Isonkyrön nimismiehen johdolla luut haudataan takaisin löytöpaikoilleen. Arkeologisia kaivauksia on suoritettu paikalla vuodesta 1886 lähtien aina 1980-luvun puoliväliin asti.

Paikan tulkinta on ehtinyt muuttua monta kertaa matkan varrella. Aluksi luultiin, että kyse oli nuijasodan aikaisista vainajista, myöhemmin että kyse oli kulkutaudin aiheuttama joukkohauta. Nykyisen käsityksen mukaan Levänluhta on kalmisto, joka on ollut käytössä jopa 500 vuoden ajan. Poikkeuksellista paikassa on kuitenkin edelleen se, että kalmisto on varattu pääasiassa naisille ja lapsille. Miehet on ilmeisesti haudattu muualle.

Paikan kiinnostavuuden vuoksi kalmisto on ollut myös lehdistön huomion kohteena mikä varmasti osittain on vaikuttanut siihen, että paikan tutkimus ja suojelu on kiinnostanut myös paikallisia. Jo vuonna 1936 Isonkyrön kunnanvaltuusto lahjoitti paikalliselle kotiseutuyhdistykselle 2000 markkaa. Valtuusto toivoi, että yhdistys voisi summalla ostaa muinaisjäännöksen ympärillä olevat maat (517 m2) ja rakentaa muinaisjäännöksen ympärille aidan sekä tehdä muinaisjäännökselle johtava tie. Vielä samana vuonna yhdistys allekirjoitti kauppakirjan Muinaistieteellisen toimikunnan (nyk. Museovirasto) valtakirjalla ja näin maat siirtyivät valtion haltuun.

Levänluhdan molemmista lähteistä on kaivauksissa löydetty useita kolikoita, erityisesti 1960- ja 1970-luvuilta, jotka on heitetty lähteisiin. Nämä ovat muistoja vierailijoilta, jotka ovat käyneet katsomassa kuuluisaa muinaisjäännöstä. Paikan kerroksellisuudesta kertoo myös iso puinen muistomerkki muinaisjäännöksen aidatulla alueella. Siinä kerrotaan, että kalmistoon on haudattu Kalevalasta tunnetun Louhen orjia. Vaikka tulkinta on melko värittynyt eikä sille ole arkeologisia perusteita on se silti tärkeä osa muinaisjäännöksen historiaa ja puolustaa siten paikkansa.