Heijastuma viikinkiajoilta – Luistarin kalmisto Eurassa

Tutkimukset

Miekan löytymispaikka sijaitsi pientaloalueen ja Huittisista Laitilaan vievän kantatien välissä Euran kunnassa noin 0,5 km Kauttuan ruukista länteen. Viemäröintityöt ja tien parannustyöt vaihtuivat kaivauksiksi, jotka aloitettiin alueella jo samana kesänä. Myöhemmin osoittautui, että Muinaistieteellisen toimikunnan (nykyisen Museoviraston) tuolloin aloittamat pelastuskaivaukset kattoivat vain pienen osan koko muinaisjäännösalueesta. Suurimittaisia kaivaustöitä jatkettiin osin yksityisen rahoituksen turvin seuraavat kolme vuotta, ja niihin palattiin uudestaan vielä 70-, 80-, 90- ja 2000-luvuilla. Luistari onkin yksi harvoista rautakautisista löydöksistä, jotka on tutkittu lähes kokonaisuudessaan.

Muinaisjäännös – alun perin asuinpaikka, myöhemmin kalmisto

Muinaisjäännösalue ei ennen kaivauksia suoraan erottunut maastosta. Maanpinnan yläpuolelle kohosi vain muutama satunnainen kivi, jotka myöhemmin osoittautuivat hautaröykkiöiden osiksi. Maan alta löytyneet tulisijat ja säilynyt keramiikka osoittavat, että aluetta oli jo pronssikaudella (1700–500 eaa.) käytetty asuinpaikkana. Varhaisrautakaudella (500 eaa.– ajan laskun alku) vainajien poltetut luut asetettiin kuuteen hautaröykkiöön. Paljon myöhemmin, 500-luvun lopulla jaa., paikka otettiin uudelleen käyttöön kalmistona. Yhteensä yli 1 300 hautaa, joihin vainajat asetettiin polttamattomina vierekkäin ja joskus päällekkäin, edustavat perinnettä, joka jatkui jokseenkin katkeamatta noin 600 vuoden ajan.

Kulttuuri – seutu

Polttohautaus oli vallitseva käytäntö myöhäisrautakauden Suomessa, vaikka arkeologit ovat olleet entuudestaan tietoisia seudulla sijaitsevista saman aikakauden kalmistoista, joihin vainajat on haudattu polttamattomina. Pelkästään Eurassa tiedetään olevan useita tällaisia kalmistoja, ja niitä on myös muualla Satakunnassa. Näistä luuhaudoista löydetyt esineet ovat samantyyppisiä kuin maan muissa osissa tavatuissa polttohaudoissa. Siksi onkin vaikea selvittää, miksi seudulla on käytetty muista alueista poikkeavaa hautaustapaa. Vastaavanlaisia kalmistoja on löytynyt lähinnä Saksasta, jossa on suuria rivihautakalmistoja samalta aikakaudelta.

Merkitys tutkimukselle

Luistarissa tehdyt löydöt ovat tuoneet tutkijoille runsaasti uutta yksityiskohtaista tietoa hautaustavoista ja aineellisesta kulttuurista, erityisesti viikinkiajalta (n. 750–1050 jaa.). Joidenkin miesvainajien mukana on esimerkiksi haudattu koira, ja erään naisen haudasta löytyi miekka ja vaaka, joka yleensä liitetään kauppiaisiin. Silkkitunikan jäänteet sekä vieraat hopearahat kertovat yhteyksistä Lähi-itään ja viittaavat mahdolliseen osallistumiseen viikinkien itään suuntautuneille retkille. Pikkutarkan kaivaustekniikan ansiosta myös haudoista löytyneitä pukuja on voitu rekonstruoida yksityiskohtaisesti. Tunnetuin niistä lienee Euran emännän puku, jota presidentti Tarja Halonen käytti itsenäisyyspäivän vastaanotolla vuonna 2001.

Maisema

Muinaisjäännösalue erottuu hieman kohollaan olevana kuviona avoimessa viljelymaisemassa Eurajoen länsipuolella. Kauttuan kylätontti on keskiajalla sijainnut Luistarin ja joen välissä, joten keskiaikainen kyläalue on saattanut olla asutettu jo rautakaudella.  

Luistari on nykyisin muinaisjäännösalue, jonka rajat on vahvistettu. Ympäristö on tarkoitus säilyttää mahdollisimman koskemattomana. Varhaisrautakaudelta peräisin olevat hautaröykkiöt on korjattu, ja vierailijat voivat nähdä mielessään, kuinka laiduntava karja on ehkä aikoinaan pitänyt joelle viettävän maiseman avoimena. Tiedämme myös, että joitakin myöhäisrautakauden hautoja on kaivettu maastoon, joka aiemmin oli kynnettyä peltoa. Viljelymaan, asutuksen ja kalmiston rajat ovat siis aikojen saatossa hieman siirtyilleet, mutta maisema alkoi muuttua merkittävästi vasta teollistumisen myötä 1600-luvun lopulla, jolloin Kauttuan ruukki perustettiin ja joen itäpuolella levittyvät metsämaat joutuivat väistymään uusien rakennusten tieltä.