Verkatehdas teki suojeluhistoriaa 1974–1977

Surullinen jännitysnäytelmä

Vuonna 1974 Tampereen kotiseutuaktivistit[1] valittivat sisäasiainministeriön vahvistettua Verkatehtaan purkukaavan ja Museovirasto teki alueen seitsemästä vanhimmasta rakennuksesta suojeluesityksen. Alue julistettiin vuodeksi toimenpidekieltoon. Lääninhallitus päätti muutaman rakennuksen suojelusta, mutta Museovirasto valitti Valtioneuvostolle pysyen aiemmassa vaatimuksessaan. Kompromissiratkaisuna esitettiin, että yhtiö ja kaupunki kumpikin suojelisivat osan rakennuksista. Tähän ei suostuttu ja yhtiö esitti 29,3 miljoonan markan kauppasummaa valtiolle.

Valtioneuvosto käsitteli asiaa kolmessa eri hallituksessa ja opetusministeriö selvitti korvausongelmaa löytämättä ratkaisua. Presidentti Kekkonenkin otti kantaa myllykirjeellään. Verkatehtaan toimitusjohtaja käynnisti purkamisen 1976, mutta Valtioneuvosto keskeytti työt ja päätti kuuden rakennuksen suojelusta; yksi oli ehditty jo purkaa. Välillä purkuilmoitusta koskeva kirjekin oli kateissa ja opetusministeri Väyrynen harmitteli ”herrasmiessopimuksen” rikkoutumista. Yhtiö valitti Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka puolestaan kumosi Valtioneuvoston suojelupäätöksen 1977. Verkatehtaan savupiippu kaadettiin Tampereen 198-vuotispäivänä 1.10.1977.

Prosessin alusta lähtien oli käyty kiivasta julkista keskustelua paikallisissa ja valtakunnallisissa lehdissä. Muun muassa Arkkitehti-lehti omisti vuonna 1975 kokonaisen numeron Tampereen suojelukiistoille. Suojelun puolesta ottivat kantaa myös valtakunnalliset järjestöt[2].

Jälkinäytöksenä yhtiö jätti korvausvaatimuksen ja 1981 Turun hovioikeus tuomitsi valtion korvaamaan Verkatehtaalle suojelupäätöksestä aiheutuneet ylimääräiset kulut 1,1 milj. mk. Korkein oikeus puolestaan kumosi 1984 hovioikeuden päätöksen. Rakennussuojelulaki osoitti hampaattomuutensa.

Verkatehtaan rakennukset purettiin 1981 mennessä lukuun ottamatta Tampereen kaupungille siirtynyttä kahta sittemmin kaavalla suojeltua rakennusta. Näihin sijoitettiin Käsi- ja taideteollisuuskeskus sekä matkailutalo ja nuorisokahvila. Puretun Verkatehtaan paikalle nousi Hotelli Ilves (1986) ja liikekeskus Koskikeskus (1988).

Vastakkainasettelu esti yhteisymmärryksen

Verkatehdas oli siirtänyt toimintansa kaupungin laidalle jo 1967. Tampereen päättäjät halusivat pyyhkiä teollisen historian pois keskustasta, jossa maan hinta nousi jyrkästi. Haluttiin katsoa tulevaisuuteen ja rakentaa kaupungista moderni, kulttuuriin ja koulutukseen keskittyvä menestyjä. Ajan ihanteita noudattaen Tammerkoski oli tarkoitus uudistaa kokonaan rakentamalla avointa kaupunkirakennetta lamellitaloineen ja torneineen.  

Suojeluvaatimusten herättyä kriisitilanteita ratkottiin täysin eri mitallisten arvojen ja näkemysten ristipaineessa. Vastakkain asetettiin taloudelliset ja kulttuuriperintöarvot, yksityistaloudelliset ja yhteiskuntataloudelliset arvot, lyhyen ja pitkän aikavälin laskelmat ja muut mahdolliset näkökulmat.  

Tammerkosken maisemaa katsottiin isäksi erilaisin silmälasein. Riideltiin onko Verkatehtaalla lainkaan kansallista arvoa. Punatiiliympäristöjä ei arvostettu ja työläishistoriasta haluttiin eroon. Vanhat teollisuusrakennukset nähtiin arvottomina, likaisina, synkkinä, rumina ja vanhanaikaisina. Muutoinkin rakennussuojelu oli tuolloin valikoivaa.  

Suomi oli jäljessä teollisuusperinteen suojelussa. Vuosi 1975 oli Euroopan neuvoston julistama arkkitehtuuriperintövuosi[3] ja Saksassa kokoontuivat teollisuushistorian harrastajat. Suomi ei osallistunut kumpaankaan.  

Teollisuusrakennusten suojelusta ja uudelleenkäytöstä ei ollut kokemuksia. Teollisuushistorian inventointikin oli vasta käynnistymässä varhaisen rautateollisuuden parissa.

Opittiinko mitään?

Uudisrakennuksia ei yritettykään sopeuttaa Tammerkosken punatiiliseen maisemaan eikä aika tässä suhteessa ole parantanut haavoja.  

Museovirastoa kuultiin jatkossa aiempaa herkemmin Tammerkosken pohjoispuolta kaavoitettaessa. Silti vielä vuonna 2005 purettiin Värjäämö, joka oli yksi Tammerkosken vanhimmista rakennuksista.  

Kunnianhimoinen rakennussuojelukomitean mietintö oli valmistunut Verkatehtaan kiistan alkaessa 1974. Verkatehtaan kohtaloon se ei vaikuttanut. Rakennussuojelulakia on sittemmin uudistettu pariin otteeseen, mutta korvauskysymykseen ei ole löytynyt ratkaisua. Maankäyttö- ja rakennuslaki 1999 on lisännyt vuorovaikutteisuutta kaavoituksessa.