Restauroinnin tavoite: Antikvaarinen muistomerkki, museo ja edustustila

Suomen historiallisten linnojen restaurointi alkoi 1800-luvun lopulla. Keskustelu Turun linnan restauroinnista ja sille asetettavista tavoitteista alkoi samoihin aikoihin, kun Turun kaupungin historiallinen museo sai ensimmäiset esilinnan huoneet museokäyttöön 1881. Ensimmäiset suunnitelmat tehtiin 1890-luvulla. Ne eivät toteutuneet, vaan alkuvaiheessa keskityttiin rakennushistorialliseen tutkimukseen. Varsinainen restaurointi oli käynnistymässä 1930-luvun lopulla, mutta sota keskeytti työt. Restaurointi alkoi 1946 ja päättyi keväällä 1961 juhlaan ja linnan avaimen luovuttamiseen Turun kaupungille. Esilinnan restaurointi alkoi 1970-luvulla ja päättyi 1988. Sen jälkeen päälinna sai vielä nykyaikaisia uudistuksia, luentosalin ja hissin.

Historiallisten linnojen restauroinnista oli tehty aloite vuoden 1881 valtiopäiville. Periaatteellinen keskustelu Turun linnan restauroinnin tavoitteista alkoi samoihin aikoihin, kun Turun kaupungin historiallinen museo sai ensimmäiset esilinnan huoneet museokäyttöön. Ensimmäiset restaurointisuunnitelmat tilattiin arkkitehti Jac. Ahrenbergilta. Suunnitelmat nykyisen Brahen salin sisustamisesta valmistautuivat syksyllä 1884. Ne muuttuivat kuitenkin tutkimusten seurauksena ja ensimmäisenä valmistuivat salin viereiset kaksi huonetta joulukuussa 1887.  

Yksi museon perustajista, L. W. Fagerlund, halusi saada rakennushistorialliset tutkimukset alulle mahdollisimman pian. Kun lääninvankila siirtyi pois linnasta kesällä 1890 tutkimuksiin houkuteltiin Gustaf Cygnaeusta, joka kieltäytyi. Cygnaeus ehdotti tehtävään Reinhold Hausenia. Hänkään ei ollut kiinnostunut tehtävästä. Lopulta tehtävään kutsuttiin Jac. Ahrenberg, jolle tarjottiin myös esilinnan restaurointisuunnitelman tekemistä. Ahrenberg otti työn vastaan ja suoritti 1890-luvulla tutkimuksia yhdessä A. H. Snellman kanssa. 

Ahrenbergin tarkoituksena oli palauttaa linna sen muinaiseen loistoon ranskalaisen Eugene Emmanuel Viollet-le-Ducin periaatteiden mukaisesti. Ajatus oli antaa historialliselle rakennukselle tietyn ajan ilme kuorimalla pois asiaankuulumattomat rakenteet ja rekonstruoimalla vuosisatojen kuluessa hävinnyt. Periaatteet herättivät jo omana aikanaan kritiikkiä. Muinaistieteellisen toimikunnan enemmistö asettui kuitenkin kannattamaan Ahrenbergin suunnitelmaa. Sitä ei toteutettu koskaan.  

Uudelle vuosisadalle tultaessa päälinna oli huonossa kunnossa. Välipohjat olivat lahoja ja osa oli romahtanut. Koko linnan restaurointi oli entistäkin ajankohtaisempi. Tutkimusten osalta museon johtokunta asetti toiveet Juhani Rinteeseen, joka teki vuodesta 1900 alkaen tutkimuksia museon laskuun. Rinne ei kuitenkaan koskaan paneutunut syvällisesti linnan historiaan. Rinne teki suunnitelman restauroinnin edellyttämistä tutkimustöistä 1928. Vt. valtionarkeologi Julius Ailio ilmoitti kuitenkin, ettei Turun linnassa saanut tehdä mitään ilman muinaistieteellisen toimikunnan lupaa. Syksyllä 1929 Rinne nimitettiin valtionarkeologiksi. Se antoi hänelle vapaat kädet. Rinne erotettiin kuitenkin tehtävästään 1933. Vastuu siirtyi aluksi Iikka Kronqvistille.

Restauroinnin käynnistäminen jäi kuitenkin 1935 museonjohtajaksi tulleen Nils Cleven tehtäväksi. Hän laati yhdessä valtionarkeologi Carl Axel Nordmanin kanssa restaurointiohjelman. Turun vaalipiirin kansanedustajat tekivät syksyllä 1936 eduskunta-aloitteen restauroinnin rahoituksesta. Cleve laati uuden restaurointiohjelman, jonka mukaa päälinnan piti palvella antikvaarisia ja museaalisia tarpeita sekä edustuskäyttöä.  

Ajatus koko linnan restauroinnista heräsi 1937. Valtiopäiväaloitteen käsittelyn viivästyessä kaupunki myönsi museolautakunnan esityksestä määrärahan päälinnan tutkimustöiden jatkamiseen. Kesällä 1937 arkkitehti Toivo Anttila aloitti mittaustyöt ja Iikka Kronqvist käynnisti rakennushistorialliset tutkimukset arkkitehti Erkki Kartanon kanssa. Eduskunta päätti restaurointisuunnittelun aloittamisesta 1939. Entistämistöiden arkkitehdiksi valittiin Erik Bryggman. Mitään ei kuitenkaan ehditty tehdä ennen sotia. Jatkosodan aikaisissa ilmapommituksissa linna vahingoittui pahoin. Päälinnan katto ja jäljellä olleet välipohjat tuhoutuivat täysin.

Turun linnan merkitys takasi restauroinnin aloittamisen heti sodan jälkeen keväällä 1946. Cleve oli siirtynyt Helsinkiin, mutta hän jäi restaurointitoimikunnan sihteeriksi ja seurasi töitä. Museonjohtajat Oscar Nikula ja Irja Sahlberg osallistuivat koko ajan suunnitteluun. Linnan restaurointitöistä vastasi arkkitehti Erik Bryggman ja tutkimuksista Carl Jacob Gardberg. Sisustussuunnitelmat teki Carin Bryggman. Cleven vuoden 1936 ohjelman periaatteet alkoivat toteutua.  

Uurastuksen lopputulosta juhlittiin näyttävästi 4.5.1961, kun päälinna otettiin käyttöön restaurointitoimikunnan järjestämässä juhlassa. Tasavallan presidentti ja rouva Kekkonen kunnioittivat tilaisuutta läsnäolollaan. Kutsuttujen joukossa oli merkittävä joukko poliittista johtoa, Ruotsin, Norjan ja Puolan suurlähettiläät, Tanskan asiainhoitaja ja Turun kaupungin johto. Juhlan huipentumana tasavallan presidentti luovutti linnan avaimen Turun kaupungille.

Päälinnan korjaus oli oman aikansa suurin restaurointihanke Pohjoismaissa. Valitut periaatteet uudistivat asenteita. Kaikki korjattavissa oleva korjattiin ja vain sellaiset osat rekonstruoitiin, joiden vanhasta rakenteesta ja ulkoasusta voitiin olla varmoja. Mutta kuten usein suurissa hankkeissa käy, myös linnan rakentamisessa alkuaikojen idealismi sai taipua kompromisseihin. Monessa paikassa arkkitehti veti pitemmän korren. Erik Bryggman antoi arkkitehtuurilleen tunnusomaiset modernit piirteet eteisaulassa, kulkureittejä yhdistäville portaikoille ja ullakoille sisustetuille tiloille.  

Linnan restaurointia jatkettiin 1970-luvun puolivälissä, kun esilinnan peruskorjaus aloitettiin. Työt aloitettiin perustusten vahvistamisella ja talotekniikan uudistamisella. Restaurointi päättyi 1988. Samassa yhteydessä päälinnaan asennettiin hissit, eteläisen näyttelyhallin länsipääty muutettiin 120-paikkaiseksi luentosaliksi ja linnan keittiötekniikkaa uudistettiin. Korjaustyöt päättyivät kokonaisuudessaan 1990. Uudistusten pääarkkitehtina toimi Eero Raatikainen ja sisustussuunnittelusta vastasi Carin Bryggman.

Kirjallisuus:

Petja Aarnipuu, Turun linna kerrottuna ja kertovana tilana. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1162, Tiede. Helsinki 2008.

Knut Drake, Menneisyys, nykyisyys, tulevaisuus. Turun kaupungin historiallinen museo – Turun maakuntamuseo 1881-1981. Turku 1995.

C. J. Gardberg, Turun linna ja sen restaurointi. Turku 1961.