Neuvotteluin, neuvoin ja asenteita muokkaamalla – Museopoliittinen ohjelma 1981

Keskustelua museotyön tavoitteista ja museolaitoksen tehtävistä oli Suomessa käyty koko 1960- ja 1970-lukujen ajan. Keskustelu alkoi tiivistyä valtakunnalliseksi ohjelmaksi, kun Opetusministeriö pyysi vuonna 1977 museoasian neuvottelukunnalta[1] alustavan suunnitelman museopoliittisen ohjelman toteuttamisesta ja sisällöstä. Ohjelman laatimista pidettiin tärkeänä museolaitoksen kokonaisvaltaisen kehittämisen kannalta. Museoasiain neuvottelukunta kuitenkin totesi, että päävastuu ohjelman laatimisesta olisi Museovirastolla, neuvottelukunnan toimiessa konsultoivana, kritisoivana ja koordinoivana tahona.

Syyskuussa 1978 Museoviraston ylijohtaja asetti kuusihenkisen työryhmän valmistelemaan ohjelmaa. Työryhmän jäseninä toimivat museovirastolaiset Aarne Kopisto, Anna-Liisa Hirviluoto, Pekka Kärki, Martti Linkola, Osmo Vuoristo ja Ritva Tuomi (myöh. Wäre). Myöhemmin kokoonpanoon lisättiin myös Museoasiain neuvottelukunnan edustajana Jouko Heinonen. Seuraavana vuonna työryhmään pyydettiin museoasian neuvottelukunnan edustaja. Työryhmä kokoontui 48 kertaa ja tuloksena syntyi ytimekkäästi nimetty Museopoliittinen ohjelma keväällä 1981.  

Ohjelmassa kuvattiin senhetkinen museokenttä, määriteltiin museotoimen yleisiä tavoitteita ja käsiteltiin omina kokonaisuuksinaan museoiden toiminta, hallinto ja talous, kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö sekä koulutus. Museoiden toiminta -kappale jakautuu seuraaviin tehtäviin: tallennus, konservointi ja säilytys, tutkimus, näyttely- ja opetustoiminta ja suojelutehtävät. Jokaisen kokonaisuuden alle koottiin siihen liittyviä keskeisiä näkökohtia ja tavoitteita. Ohjelma painottui kulttuurihistoriallisiin museoihin, joten sitä seurasivat museoasian neuvottelukunnan laatimat taidemuseopoliittinen ohjelma ja luonnontieteellisten museoiden museopoliittinen ohjelma vuonna 1984.

Vuoden 1981 museopoliittisen ohjelman taustalla vaikuttivat vahvasti museotoimen aluehallintokomitean mietintö vuodelta 1973 ja aluemuseokokeilu sekä työskentely museoiden valtionosuusjärjestelmän aikaansaamiseksi. Ensimmäinen lakiehdotus museoiden valtionosuuksista ja -avustuksista[2] valmistui samana vuonna museopoliittisen ohjelman kanssa. Niinpä museopoliittisessa ohjelmassa painotettiin museoiden valtionapulain säätämistä kiireellisenä tavoitteena sekä maakunta- ja aluetaidemuseoiden nimeämistä suunnitelmien mukaisesti. Ohjelmassa esitettiin myös valtakunnallisten keskusmuseoiden muodostamista[3] ja valtakunnallisten erikoismuseoiden nimeämisen aloittamista[4]. 

Vuoden 1981 museopoliittinen ohjelmassa kuvaillaan varsin perusteellisesti suomalaisen museokentän ominaispiirteitä ja rakennetta, osittain varmasti korvaten vastaavien lähteiden puutetta siihen mennessä. Ohjelma tunnistaa museokentän vahvan kehittymisen (muun muassa museoammatillisen henkilökunnan määrä oli kääntynyt voimakkaaseen nousuun), mutta samalla puutteita, joihin ohjelma halusi puuttua: tehtävien lähes hallitsematon monipuolistuminen, vaillinainen keskustelu museotyön päämääristä ja keinoista, lähimenneisyyden tallentamisen ja kartuttamisen tarpeet, yleisötyön keinot ja tutkimuksen teon hankaluuden.

Ohjelma asetti museotyön tavoitteiksi vankasti ja sen aikaisten ICOM:in sääntöjen mukaan kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelun, tutkimisen ja julkistamisen. Toisaalta ohjelma laajentaa näkökulmaansa erityisesti yleisötyön osalta ja toteaa, että museotyön tulisi tähdätä …kiinnostuksen, kysymysten ja vastuun herättämiseen inhimillistä elämää ja kulttuuria kohtaan, yksilön persoonallisuuden, älyn ja tunteen kasvattamiseen ja elämän rikastuttamiseen sekä näin myös yhteiskunnan kehittämiseen…. (Ohjelma 1981: 20). Vaikka ohjelmassa on ajan hengen mukaisesti vahva tallennus- ja kokoelmapainotus varsin yksityiskohtaisine suosituksineen, ja vaikka yleisötyön osuus jää nykykäsityksen mukaan varsin aikuisväestö- ja opetuspainotteiseksi (…museokäynnit kuuluvat aikuisväestön vapaa-aikaan…, s. 64), ohjelmassa voi silti aistia museokentän lisääntyvää avautumista kohti yhteiskunnallista vaikuttavuutta, tavoite joka vuoden 2017 työryhmän esityksessä museopoliittiseksi ohjelmaksi on keskiössä.