Arviointimallin sisältöjä työstettiin kaikille museoammattilaisille avoimissa työpajoissa. Kuva: Pia Lonardi CC-BY 4.0.
Museot ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana tehneet paljon työtä palvellakseen asiakkaitaan ja yhteiskuntaa entistä paremmin. Tässä työssä museoilla on ollut tukenaan Museoiden yhteinen arviointimalli vuodesta 2007 alkaen. Arviointitiedon avulla museot ovat voineet suunnata kehittämistään sellaiseen toimintaan, joka vastaa paremmin asiakkaiden tarpeisiin ja samalla selkeyttää museoissa käytössä olevia työtapoja.
Yhteistyössä kohti toiminnan arviointia
2000-luvun alussa toiminnan arvioinnista oli tullut keskeinen toiminnan ohjauksen ja kehittämisen väline niin yksityisissä kuin julkisissakin organisaatioissa. Myös opetusministeriö asetti tavoitteekseen taiteen- ja kulttuurin arviointitoiminnan kehittämisen. Vuonna 2005 se käynnisti yhdessä Museoviraston kanssa hankkeen, jonka tavoitteena oli tehdä ehdotus museoiden arviointitoiminnan käynnistämiseksi.
Uusi arviointimalli syntyi museoalan ammattilaisten laajan yhteistyön tuloksena. Se ottaa museoalan erityispiirteet ja -tarpeet huomioon. Malli suunniteltiin museoiden toiminnan kehittämisen välineeksi sekä avuksi museoiden tulosten ja vaikutusten analysoimiseen. Arviointimalli koostui itsearvioinnista ja ulkoisesta arvioinnista, joka toteutettiin vertaisarviointina. Suunnittelun lähtökohtana oli museoiden muuttuva toimintaympäristö.
Museoiden arviointimallin logo vuodelta 2007.
Museoiden kokemukset arvioinnista
Arvioinnin työkalut tavoittivat 2006–2014 noin puolet museokentästä. Museot tekivät itsearviointeja kaikkiaan 71 kappaletta ja ulkoisia museoalan ammattilaisten vertaisarviointeja tehtiin yhteensä 25 museolle.
Museoiden kokemusten mukaan itsearviointi auttoi asettamaan yhteisiä tavoitteita, tunnistamaan organisaation vahvuuksia ja nostamaan esiin parantamistarpeita museopalveluiden kehittämisen pohjaksi.
Ulkoisen arvioinnin myötä museot saivat mahdollisuuden peilata itsearviointiaan vertaisarvioijien tekemiin havaintoihin. Usein vertaisarvioijat auttoivat museota näkemään erityislaatunsa ja pohtimaan toimintatapojaan. Monelle tärkeää oli pelkästään se, että oma työ tuli uudella tavalla näkyväksi.
Mallia kehittäneet museot pitivät sitä selvästi hyödyllisenä oman toiminnan kehittämisessä. Parhaimmillaan kehittämissuuntautuminen nousi organisaatiossa vallitsevaksi toimintatavaksi. Myös parantamisen varaa löytyi. Arvioinnin tekemistä pidettiin raskaana ja liikaa aikaa vievänä prosessina. Aina tulokset eivät siirtyneet kunnolla käytäntöön: museo suoritti arvioinnit täsmällisesti, mutta suunnitellut kehittämistoimenpiteet eivät siirtyneet käytäntöön, mikä turhautti henkilöstöä.
Arviointimallin uudistus
Mallin oltua käytössä kymmenisen vuotta havaittiin, että malli itsessään kaipasi arviointia, uudelleenpohdintaa ja ravistelua. Sekä mallin käyttäjien että mallin ylläpitäjän, Museoviraston, mielestä aika oli osittain ajanut ohi sekä museon perustoimintojen prosesseihin perustuvasta kysymyksenasettelusta että pyrkimyksestä tuottaa objektiivista ja mitattavaa tietoa museon suoriutumisesta.
Mallia ryhdyttiin kehittämään Museoviraston koordinoimana vuonna 2015 ja tälläkin kertaa koko museoalan yhteisenä ponnistuksena. Tällä kierroksella merkittävässä roolissa uuden mallin luonnostelussa olivat avoimet työpajat, joissa huomio kohdistettiin erityisesti museoiden toimintaympäristöstä kumpuaviin tarpeisiin ja siihen miten museotyön täytyy muuttua, jotta museot voivat hyödyntää ympäristön mukanaan tuomat mahdollisuudet.
Uuden arviointimallin tehtävä on sama kuin aiemman: auttaa museoita tunnistamaan vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan sekä kannustaa keskusteluun, valintojen tekemiseen ja toiminnan suuntaamiseen. Nyt painotetaan museon profiloitumista vahvuuksien kautta; museo ei voi olla joka alueella hyvä, vaan sen on tunnistettava ne alueet, joilla se haluaa kehittyä erinomaiseksi.
Kommentit