Muinaistieteellisen toimikunnan työntekijöiden väitökset 1930–1940-luvuilla

Esihistoriallisen osaston johtajana vuosina 1933–1938 toiminut Aarne Äyräpää (1887‒1971, ent. Europaeus) väitteli vuonna 1933 Venäjän alueen vasarakirveskulttuureista. Immosen mukaan Äyräpää oli aikeissa julkaista laajan artikkelin aiheesta Eurasia Septentrionalis Antiqua -sarjassa, mutta päätoimittaja Aarne Michaël Tallgren oli Äyräpäältä kysymättä lähettänyt teoksen tarkastettavaksi väitöskirjana. Kyseessä ei ollut kiusanteko vaan eräänlainen palvelus, sillä Tallgren tunsi Äyräpään hyvin ja tiesi tämän ankaran itsekritiikin. Tapaus ei ollut ainutkertainen, sillä Tallgren pyrki edistämään myös ystävänsä Kustaa Vilkunan uraa samaan tapaan. Äyräpää väitteli otsikolla Über die Streitaxtkulturen in Russland. Hän sai lopulta henkilökohtaisen ylimääräisen arkeologian professorin viran vuonna 1938. Äyräpäällä oli keskeinen asema Suomen kivikauden tutkimuksessa ja hänen esittämänsä teoriat ovat kestäneet hyvin.

Helmer Salmo (1903‒1973, ent. Salonen) toimi rahakammion intendenttinä 1930–1938 ja johtajana vuodesta 1933. Hänen kenttätyönsä 1930-luvun kuluessa keskittyivät rautakauteen. Salmo väitteli vuonna 1938 ja hänen väitöskirjansa Die Waffen der Merowingerzeit in Finnland koski merovingiajan aseita. Hän siirtyi samana vuonna esihistoriallisen osaston intendentiksi. Salmo kilpaili esihistoriallisen osaston johtajuudesta Ella Kivikosken kanssa Sakari Pälsin jätettyä viran 1946 mutta hävisi kilvan. Salmo seurasi Kivikoskea osastonjohtajaksi vuonna 1948 viipyen virassa aina eläkkeelle jäämiseensä 1970. Sotien jälkeen Salmo julkaisi tutkimuksensa esihistoriallisen ajan saksalaisista rahalöydöistä Suomessa. Vuonna 1956 hän julkaisi tutkimuksensa suomalaisista hevosenkenkäsoljista.

Ella Kivikoski (1901‒1991) toimi 1932–1933 ylimääräisenä amanuenssina ja vuodesta 1933 eteenpäin amanuenssina tutkien erityisesti Ahvenanmaan ja Varsinais-Suomen rautakautta. Vuonna 1939 julkaistu väitöskirja Die Eisenzeit im Auraflussgebiet kokosi Kivikosken Aurajokilaaksoa koskevat tutkimukset. Kivikoski oli väiteltyään 1940 ensimmäinen suomalainen arkeologian naistohtori. Vuonna 1941 hänestä tuli arkeologian dosentti. Kivikoski oli perehtynyt rautakauteen, ja hänen työtään pidettiin alan tutkimuksen terävänä kärkenä. Vuosina 1947 ja 1951 hän julkaisi Suomen rautakauden kuvaston kahtena niteenä, sekä suomen että saksan kielellä. Uudistettuna teos Die Eisenzeit Finnlands ilmestyi 1973. Vuonna 1948 Kivikoski siirtyi toimikunnasta Helsingin yliopistoon Suomen ja Pohjoismaiden arkeologian professoriksi, ollen myös filosofisen tiedekunnan ensimmäinen naisprofessori.

Nils Cleve (1905‒1988) väitteli vuonna 1943 otsikolla Skelettgravfälten på Kjuloholm i Kjulo 1 – Den yngre folkvandringstiden. Työ käsitteli Köyliönkartanon mailla sijainneiden kalmistojen nuoremman kansainvaellusajan eli merovingiajan ruumishautoja. Cleven tutustuminen Köyliöön oli Torsten Edgrenin mukaan perua lapsuuden ajan ennakkoluulottomuudesta. Cleve oli lastentarhassa nostanut käden ilmaan kun johtajatar oli ilmoittanut, että vapaaherra Axel Cedercreutzin lapselle etsitään leikkikaveria kesälomaksi. Näin alkoi vuosia kestänyt ystävyyssuhde Köyliönkartonon isäntäväkeen. Jatko-osan Skelettgravfälten på Kjuloholm i Kjulo 2 – Vikingatid och korstågstid, gravfältet C väitöksen aiheesta hän julkaisi eläkkeellä ollessaan 35 vuotta myöhemmin. Clevestä tuli lopulta valtionarkeologi vuonna 1959 jääden virasta eläkkeelle 1971. Cleven tutkimustyö sai siten tehdä tilaa hallinnolliselle virkatyölle.

Väitöskirjat havainnollistavat kuinka tieteen kieli ennen sotia oli saksa. Säännön vahvistavana poikkeuksena Cleve väitteli äidinkielellään ja varmasti myös skandinaaviselle lukijakunnalle. Sotien jälkeen angloamerikkalainen tiede ja englannin kieli nousivat hegemoniseen asemaan.