Muinaisjäännösrekisterin menneisyyttä kaivelemassa

Valtionhallinnossa oli kehitteillä 1990-luvun alussa mm. kiinteistötietojärjestelmä ja siihen liittyen oli perustettu kiinteistötietojärjestelmän suunnitelmaosan kokeiluprojekti eli KISKO. Suunnitelmaosan kautta oli tarkoitus kytkeä yhteen eri viranomaisten maankäyttöön liittyvät tiedot mukaan lukien muinaisjäännökset.

Tekniikka 80- ja 90-lukujen taitteessa ei ollut kovin hyvin soveltuvaa järjestelmien väliseen yhteistyöhön. Vasta avoin data ja lähitulevaisuudessa toteutuva Kansallinen palveluväylä mahdollistavat teknisesti reilun 25 vuoden takaiset suunnitelmat.

Museovirastossa oli kuitenkin suuri tarve atk-pohjaiseen tallentamiseen ja muinaisjäännösrekisteriä alettiin kehittää sisäiseen käyttöön. Rekisteri oli vain muutaman henkilön käyttämä tietokanta 1990-luvun alkuvuosina. Aluksi tiedot kerättiin prototyyppiin, joka oli valmisteltu yhteistyössä ympäristöministeriön kanssa. Vuonna 1996 tietokanta uudistettiin ja luotiin pohja tiedoille sellaisina kuin ne näkyvät nykyisinkin muinaisjäännösrekisterissä. Koska tietojen tallentaminen lähti käytännöllisesti katsoen liikkeelle tyhjästä, olivat alkuvuodet lähinnä tietojen syöttämisen aikaa. Tietojen karttuessa alkoi rekisteri vähitellen muodostua arkisemmaksi työkaluksi muinaisjäännösten suojelusta vastaaville henkilöille.

Internet, kelpo keksintö myös muinaistietojen levittämiseen

Internetiä edeltäneen ajan jäykähkö tekniikka asetti ehtoja erityisesti tietojen yhteiskäyttöisyydelle. Tilanne helpottui, kun muinaisjäännösrekisteri muutettiin toimimaan web-tekniikalla vuonna 2002. Tällöin koko Museoviraston henkilökunta pääsi selaamaan rekisteriä miltä tahansa työpaikan tietokoneelta jossa oli internetselain.

Vuonna 2004 avattiin Museoverkko-sivusto, jossa aluksi eri museoiden henkilökunta pääsi muiden tietokantojen ohella selaamaan myös muinaisjäännösrekisteriä. Koko kulttuuriympäristön tietojärjestelmä rekisteriportaaleineen uudistettiin teknisesti vuonna 2008. Samalla pyrittiin vastaamaan internetin mukanaan tuomiin uusiin vaatimuksiin tiedon sähköisestä saavutettavuudesta ja Museoverkon käyttäjäkuntaa laajennettiin mm. tutkijoihin, opiskelijoihin ja eri viranomaisiin. Seuraavana vuonna näki vihdoin päivänvalon kauan odotettu internetissä täysin avoimesti selattava Muinaisjäännösrekisteri.

Tiedon tallentaminen rekisteriin oli 1990-luvun alussa pelkästään Museoviraston suojelusta vastaavien henkilöiden harteilla. Tuhansien muinaisjäännöskohteiden tietojen koostaminen ja syöttäminen rekisteriin oli valtava urakka. Tämän lisäksi tuli uuden tiedon päivittäminen. Täyttöoikeuksien laajentaminen Museoviraston maastotöitä tekeville arkeologeille merkitsi uuden tiedon osalta tiedon tuotannon muutosta, joka vaikutti positiivisesti rekisterin ajantasaisuuteen. Nykyisin rekisteriä täyttävät myös maakuntamuseoissa viranomaistehtäviä tekevät arkeologit.

Aineistot avautuvat ja kiinnostus kasvaa

Kun mahdollisuus selata muinaisjäännösrekisteriä on laajentunut, on kohteisiin liittyvän palautteen määrä kasvanut. Tätä kautta rekisteriin on saatu lisää tietoja kaikilta kansalaisilta internetin kautta. Muinaisjäännöskohteen palautelomakkeen täyttää ja lähettää joku noin kolme kertaa viikossa eli palautteen määrä on pieni, mutta tasainen. Palautteissa kommentoidaan mm. kohteen sijaintia, ympäristön muuttumista verrattuna rekisterin kuvaukseen ja kysytään lisätietoja.

Kiinnostus muinaisjäännöksiä kohtaan on varsin suurta, mikä näkyy rekisterin käytössä. Vuonna 2016 muinaisjäännösrekisteriä on internetissä tutkinut yli 30 000 käyttäjää keskimäärin kolme ja puoli minuuttia kerrallaan. Avoimia paikkatietoaineistoja on ladattu vajaat 1800 kertaa ja Paikkatietoikkunan karttapalvelun kautta muinaisjäännöksiä katsellaan kartalla oikeastaan jatkuvasti.

Vuonna 2017 muinaisjäännöstietojen katseltavuutta kartalla parannetaan entisestään. Karttanäkymä tuodaan keskeiseksi osaksi uutta käyttöliittymää, jota tehdään käytettävämmäksi mobiililaitteilla. Myös aineistojen saatavuutta rajapintojen avulla kehitetään.