Kulttuuritalon suojelu

Jo vajaan puolen vuoden kuluttua 29.6.1989 valtioneuvosto vahvisti suojelupäätöksen, ja Kulttuuritalosta tuli nuorin rakennussuojelulakikohde. Suojelumääräyksissä pyrittiin erityisillä keinoilla vaikuttamaan sekä kulttuurihistoriallisen että rakennustaiteellisen arvon säilymiseen. Rakennuksen edellytettiin säilyvän julkisena kokoontumistilana ja kansalais- ja järjestötoiminnan käytössä. Rakennuksen julkisivut ja tilat ryhmiteltiin eriasteisiin suojeluluokkiin.

Kulttuuritalon pääomistaja Suomen kommunistinen puolue oli 1980-luvun lopussa taloudellisessa ahdingossa. Vaikka Kulttuuritalon rakentamisen aiheuttamat velat oli vihdoin saatu jokseenkin maksettua, rakennus oli jouduttu kiinnittämään muiden lainojen takauksiin. Kulttuuritalolla oli valtava symbolinen merkitys sen rakentaneille järjestöille. Talon menettäminen vääriin käsiin tai alkuperäisten tavoitteiden vastaiseen käyttöön haluttiin kaikin tavoin estää.

Työväenjärjestön omatoimisuuden ja arkkitehtuurin monumentti, elävän musiikin areena

Kommunistisen puolueen johdolla ja maanlaajuisen työväenjärjestöjen talkookampanjan avulla Kulttuuritalo oli rakennettu paikkaamaan pääkaupungin kulttuuri- ja harrastustilojen puutetta. Rakennuksen valmistuttua vuonna 1958 oli suoranainen kulttuuriskandaali, että Helsingin ainoa kelvollinen konserttisali oli toteutettu kommunistien ja työväenliikkeen voimin. Alvar Aallon suunnitteleman Kulttuuritalon arkkitehtuuri sai laajaa kansainvälistä huomiota. Hienosta salista huolimatta kaupungin konserttitoimintaa ei saatu pitkään aikaan juurikaan houkuteltua taloon. Juhlasalisiiven lainehtivan punatiilisen julkisivunhan saattoi tulkita myös jättiläismäiseksi läntisten kaupunginosien suuntaan liehuvaksi punalipuksi. Talon vahva poliittinen leima ilmeisesti hillitsi tehokkaasti kulttuuritapahtumien järjestämistä Kulttuuritalolla.

Rakennuslainojen maksamiseksi talon oli jo ensi vuosistaan alkaen pakko höllentää kulttuurin kriteerejä ja hyväksyä tanssit ja viihdemusiikki tarjontaansa. Tanssit saavuttivat valtavan suosion ja ne täyttivät Kulttuuritalon satoja kertoja 1950-luvun lopulta 1980-luvulle. Myös suurimpien kansainvälisten tähtien jazz- ja rock-konserttien salina ”Kultsa” otti kiistattoman johtoaseman kaupungissa, ilman että järjestäjät tai yleisö pelkäsivät leimautuvansa kommunisteiksi. Kulttuuritalosta tuli tärkeä paikka työväenliikettä laajemmallekin piirille, mikä viimeistään vuoden 1989 suojelupäätöksen kirjauksissa sai myös virallisen tunnustuksen.

Korjausavustuksesta ja rakennussuojelusta tukea arkkitehtuurin vaalimiseen

Ahkerassa käytössä ollut rakennus vaati 1980-luvun lopulla monenlaisia välttämättömiä korjauksia, ja niiden toteuttamiseen tarvittiin rahaa. Suojeluesityksen tekemistä edeltävänä keväänä opetusministeriö oli myöntänyt työväentalon korjausavustuksena Kulttuuritalolle 600 000 markkaa töihin, joiden tarkempi sisältö tuli sopia Museoviraston restaurointitoimiston kanssa. Sitä varten järjestetyssä katselmuksessa todettiin, että rakennuksen alkuperäinen arkkitehtuuri on korjaamisen tarpeessa, mutta samalla se on vaarassa moninaisten paikallisten muutosaikeiden vuoksi. Korjausavustuksen tarkoitukseksi määrättiin kokonaissuunnitelman tekeminen ja maalaustyöt.

Kulttuuritalon peruskorjauksen suunnittelussa kävi nopeasti selväksi, että hankkeesta tulisi rakennuksen omistajalle aivan liian kallis. Peruskorjausta valmisteltiin rinnan Kulttuuritalon rakennussuojelun kanssa. Museoviraston luonnos suojelumääräyksiksi sisällytettiin suunnittelun ohjenuoraksi peruskorjauksen yhdistettyyn perustamis- ja esisuunnitelmaan (28.2.1989). Liitteisiin kuului myös Suomen Rakennustaiteen museon ja Arkkitehtiliiton lausunnot Kulttuuritalon kansainvälisestikin tunnetun arkkitehtuurin merkityksestä, korjaustarpeesta ja korjauksen haasteista. Arkkitehtuurin säilyttäminen esitettiin kansallisena tehtävänä. Samanaikaisesti valmisteltavalla rakennussuojelulla haettiin perustaa sille, että valtio voi tukea korjaushanketta merkittävästi.

Museoviraston ehdottamissa suojelumääräyksissä annetaan samaan aikaan valmisteltavana olleelle peruskorjaukselle mahdollisimman konkreettiset raamit. Määräyksiin sisältyi pohjapiirustuksin havainnollistettu tilojen suojeluluokitus. Useimmissa rakennuksen päätiloissa (salit, aulat, yleisökäytävät) sisätilojen alkuperäinen arkkitehtuuri ja viimeistely olivat säilyneet hyvin, ja ne merkittiin suojelutavoitteiltaan rakennustaiteellisesti erittäin arvokkaiksi (luokka 1a) tai arvokkaiksi (1b). Muut käytävätilat ja pienemmät salit luokiteltiin tiloiksi, jossa rakennuksen toiminnan kannalta välttämättömät muutokset ovat sallittuja (2). Tärkeimmistä sisätiloista Alppi-sali ja ravintolasali olivat muuttuneet alkuperäisestä, ja ne luokiteltiin rakennustaiteellisesti arvokkaiksi, korjaus- ja muutostöissä alkuperäiseen luonteeseen palautettaviksi tiloiksi (3). Alun perin elokuvateatteriksi rakennettu Alppi-Sali oli jo 1960-luvun alussa muutettu levytysstudioksi. Ravintolasalissa alkuperäinen sisustus oli joutunut väistymään pitseria-tyylin tieltä ravintoloitsijan vaihduttua 1980-luvulla.

Rakennuksen käyttö suojelun avainkysymyksenä

Kulttuuritalon peruskorjaus toteutui suojelupäätöksen linjausten mukaisesti. Muun muassa Alppi-Sali kunnostettiin auditorioksi alkuperäistä sisustusta mukaillen ja ravintolasali palautettiin alkuperäiseen asuunsa. Peruskorjaus jäi kuitenkin monin osin kesken tai aiottua kevyemmin toteutetuksi, kun SKP koki konkurssin 1994. Rakennus joutui huutokaupassa niin sanotun roskapankin haltuun.

Konsertti- ja tapahtumatoiminta jatkui talossa jokseenkin entiseen tapaan omistajan vaihduttuakin. Toimistotilojen käyttäjät vaihtuivat. Kesken jääneen peruskorjauksen jäljiltä ylläpidon ja korjausten tarpeet, yhdessä suojeluvelvoitteiden kanssa, vaativat kuitenkin pitkäjänteisempää suunnitelmaa Kulttuuritalon tulevaisuudesta. Opetusministeriö asetti erityisen työryhmän selvittämään mahdollisuuksia. Mahdollisina toimintamalleina vertailtiin Kulttuurien talon, Kalevala-talon, ja Naisten talon nimillä esitettyjä ehdotuksia, joista yksikään ei kuitenkaan edennyt jatkokehittelyyn. Työryhmä ennakoi, että Kulttuuritalo siirtynee valtion kiinteistöyhtiön haltuun, kuten myöhemmin tapahtuikin. Kun uuden käytön ratkaiseminen osoittautui vaikeaksi ratkaista, omistuksen siirtäminen valtiolle oli tapa turvata rakennussuojelun toteutuminen.

Senaatti-kiinteistöjen omistuksessa Kulttuuritalo koki jälleen perusteellisen peruskorjauksen vuosina 2011–2013. Vuonna 1989 vahvistetut suojelumääräykset olivat jo toiseen kertaan käytössä ohjaamassa peruskorjauksen suunnittelua. Peruskorjausprosessin käynnisti Museoviraston toimitilahanke, jota varten Kulttuuritalon toimistotilat liitettiin naapurin entiseen kotitalousopettajaopistoon ja rakennusten väliin maan alle rakennettaviin uusiin kokoelmatiloihin. Juhlasali ja kokoustilat kunnostettiin ja niihin tehtiin konsertti- ja tapahtumatoiminnan tarvitsemia teknisiä ja toiminnallisia muutoksia ajanmukaisine varusteluineen.

Vuonna 2017 toimistosiipi on jo vapautunut Museoviraston käytöstä ja uusia käyttäjiä etsitään. Suurelle yleisölle tunnetumpi osa Kulttuuritalosta jatkaa monipuolisena vierailevien konserttien ja tapahtumien paikkana, kuten se on käytännössä valmistumisestaan lähtien toiminut. Kaupungin konserttisalitarjonta ja -mittakaava on muuttunut perusteellisesti 60 vuoden aikana, eikä Kulttuuritalo pysty koollaan tai varustelullaan haastamaan lukuisia uudempia kilpailijoitaan. Rakennussuojelun tuella Kulttuuritalo on kuitenkin saavuttanut huomattavan aseman sekä historian ja rakennustaiteen monumenttina että suosittuna tapahtumapaikkana.