Kulttuuriperinnön turvaaminen sotavuosina

Kulttuurimuistojen turvaamista sodan aikana oli Muinaistieteellisessä toimikunnassa pohdittu jo 1920-luvulla, mutta selkeitä käytäntöjä ei ollut. Kun sodan uhka voimistui, toimikunta alkoi syyskesällä 1939 varautua Kansallismuseon kokoelmien suojaamiseen ja varastointiin. Tilanteen kiristyessä valmisteltiin kokoelmien ja aineistojen hätäsijoitusta Siuntiossa sijaitsevaan Suitian (Svidja) kartanoon. Talvisodan syttyessä osa sinne viedyistä arkistoista ehdittiin jo siirtää takaisin, koska työskentely Helsingissä ilman niitä oli hankalaa. Osa kokoelmista oli sijoitettu museon pohjakerroksen varastosuojaan. Säilytystilaa saatiin myös toisesta Siuntiossa sijaitsevasta kartanosta, Sjundbyn kivilinnasta.  

Kokoelmien evakuointia tai muita suojaustoimenpiteitä tehtiin lähes kaikissa museoissa, mutta useissa tapauksissa pelastustyöt alkoivat liian myöhään. Suomen museoliitto avusti pienempien museoiden evakuoinnissa ja kehotti tammikuussa 1940 sotatoimialueen ulkopuolisia museoita ryhtymään aiempaa tehokkaampiin suojaustoimenpiteisiin.  

Viipurissa ja muualla Karjalassa tilanne oli tavallista dramaattisempi. Viipurin museon kokoelmien evakuointi oli jäänyt kesken sodan syttyessä, ja museo utui pommista talvisodan viimeisenä päivänä. Luovutettuun Karjalaan jäi paljon evakkoon lähteneiden suomalaisten kulttuuriomaisuutta, jota puna-armeija kokosi sotasaalisvarastoihin. Arvokkaimmat taideteokset päätyivät lopulta Leningradin museoihin.

Uusi sota vaikutti väistämättömältä, ja jatkosodan alla museoille annettiin evakuointiohjeita. Sodan varalta tehtiin itärajan tuntumassa mittavia Salpalinjan linnoitustöitä. Muinaistieteellinen toimikunta pelkäsi, että muinaisjäännöksiä saattaisi vaurioitua linnoitustyömailla, ja joitakin arkeologisia tutkimuksia tehtiinkin näissä merkeissä. Jatkosodan puhjettua kesäkuussa 1941 pommitukset kylvivät tuhoa Turun linnassa ja Pohjois-Pohjanmaan museo Oulussa sai täysosuman. Takaisin vallatussa Karjalassa Käkisalmi oli lohduton näky; venäläiset olivat polttaneet kaupungin, jonka rakennuskannasta jäi jäljelle vain 10 %.

Helsingin suurpommitukset alkuvuonna 1944 aiheuttivat lisää suojaustarvetta. Kansallismuseon kokoelmia ja arkistoja oli jo siirretty eri puolille maata, mm. Sipoon vanhaan kirkkoon, Hattulan Pyhän Ristin kirkkoon, Karkun kirkon vanhaan tapuliin ja Perniön museoon. Kansallismuseoon jäi jonkin verran esineistöä, ja sitä suojeltiin latomalla hiekkasäkkejä keskihalliin sekä alimman kerroksen ikkunoiden ulkopuolelle. Arvotavara sijoitettiin tornin alaiseen tilaan, ja oviaukko muurattiin umpeen. Kaikkein arvokkaimpia Kansallismuseon esineitä vietiin Kemin vanhaan kirkkoon ja Ruotsiin saakka.

Kevättalvella 1944 osa Kansallismuseon henkilökunnasta siirtyi Asikkalassa sijaitsevaan Suomen Muinaismuistoyhdistyksen omistamaan Urajärven kartanoon, josta tuli Muinaistieteellisen toimikunnan väliaikainen toimipiste. Miespuolisten virkamiesten ollessa rintamalla tai puolustuslaitoksen tehtävissä monet työt kasautuivat arkeologi, amanuenssi Ella Kivikoskelle, joka käytännössä vastasi esihistoriallisen osaston toiminnasta jatkosodan vuosina.

Asemasodan myötä museoiden varotoimenpiteistä uskallettiin luopua, mitä taas kaduttiin, kun kesän 1944 pommitukset kohdistuivat asutuskeskuksiin. Moskovan välirauhansopimuksen jälkeen syyskuussa tilanne muuttui. Tuolloin tuli kiire palauttaa emämaahan myös ne museoesineet, jotka oli sijoitettu Porkkalan vuokra-alueelle jäävään Siuntioon. Muutkin Kansallismuseon esinekokoelmat ja aineistot palautettiin, Ruotsiin evakuoidut varmuuden vuoksi vasta keväällä 1945. Kansallismuseo avattiin yleisölle uudestaan 1. maaliskuuta 1946, suomalais-ugrilaisia ja eksoottisia kokoelmia lukuun ottamatta.

Toinen maailmansota aiheutti Keski- ja Itä-Euroopassa valtavia tuhoja kulttuuriperinnölle. Vuonna 1954 solmittiin Haagin sopimus, jonka tavoitteena on suojella kulttuuriomaisuutta aseellisten selkkausten yhteydessä. Kulttuurimuistomerkkien turvaaminen sotilaallisten konfliktien yhteydessä on valitettavan ajankohtainen ja kiperä kysymys tälläkin hetkellä.