Havaintoja kirkkomaisemasta

Maankäyttö- ja rakennuslaissa ongelmia on ratkottu osallistumis-, vuorovaikutus- ja arviointimenettelyillä. Tieteelliseen tai viranomaisasiantuntijuuteen nojautuva tieto on samoihin aikoihin menettänyt asemiaan yhteiskunnassa. Lakiin liittyvä oikeuskäytäntö kuitenkin vakiinnuttaa joustaville normeille tarkempia merkityssisältöjä.   

Kulttuuriympäristöt nähdään usein huomattaviakin muutoksia sietävinä kokonaisuuksina. Muutoksen tai siihen liittyvien vaikutusten oikeutusta perustellaan herkästi saman kohteen jo aiemmin kokemilla muutoksilla. Lähestymistapa on ollut nähtävissä myös valtakunnallisesti merkittäviä kulttuuriympäristöjä koskevissa muutoksenhakutilanteissa. Tässä suhteessa kiinnostavia oikeuden tulkintoja on tehty myös kirkkomaisemia koskevista päätöksistä.

Keskiaikainen kirkkomaisema ja uudemmat toiminnot

Sipoossa keskiaikaisen kirkon suhde ympäröivään maisemaan pysyi historialliselta ja toiminnalliselta perusrakenteeltaan pitkälti muuttumattomana ainakin 500 vuoden ajan. Pyhälle Sigfridille omistettu kirkko kellotapuleineen ja kirkkotarhoineen sijaitsee kyläasutuksen painopisteessä ja sitä ympäröivät pääasiassa rakentamattomina säilyneet pappilan kirkkopelto ja sen alapuolella jokirannassa kirkkoniitty. Sipoon kunta pyysi yleiskaavaprosessin yhteydessä vuonna 1999 Museovirastolta lausuntoa jäähallin kahdeksasta eri sijoituspaikkavaihtoehdosta kirkonkylässä. Viraston mukaan suojeluintressit edellyttivät, ettei kirkkomaisemaan tai kirkkojen näkymäalueelle tehdä rakennuksia tai rakennelmia, jotka mittakaavallaan tai toiminnallaan dominoivat tai muuttavat kirkkomaisemaa tai ovat ristiriidassa sen kanssa. Myös ympäristökeskus arvioi valtakunnallisen suojeluintressin ensisijaiseksi. Kulttuuriympäristön näkökulmasta tavoitteena oli, että kirkoilta avautuva avoin maisematila säilyisi avoimena ja rakentamattomana sekä kappalaisenpappilan suuntaan, Keravantien yli etelään että Sipoonjoen ja Öljytien yli itään ja kaakkoon.

Sipoon kunta asetti kesällä 2003 nähtäville asemakaavaluonnoksen, jonka tarkoitus oli jäähallin ja siihen liittyvien rakennelmien toteuttaminen keskiaikaisen kirkon alapuolelle. Vanha kaava ei mahdollistanut uudisrakentamista, mutta paikka oli varattu urheilu- ja virkistyspalveluille ja sinne oli viranhaltijapäätöksellä myönnetty toimenpidelupa tekojäärataa varten. Kaavaluonnoksen selostuksessa esitetyt, hallirakentamisen myönteisinä pidetyt vaikutukset olisivat voineet toteutua myös muissa sijoituspaikkavaihtoehdoissa taajaman alueella. Kielteiset vaikutukset osuivat sen sijaan juuri valtakunnallisesti merkittävän kirkkomaiseman alueelle.

Lausunnoista oikeuskäsittelyyn

Kunta tilasi asiantuntija-arvion Sipoon kirkkojen ympäristön maisemallisista arvoista Turun yliopiston maisemantutkimuksen professorilta. Professori Häyrynen arvioi kirkkojen tuntumassa tuohon mennessä tapahtuneet muutokset mittakaavaltaan suhteellisen pieniksi tai maisemavaikutukseltaan ajoittaisiksi. Hän totesi, että jäähalli sijoittuisi keskeisesti sekä vanhalta että uudelta kirkolta länsisuuntaan avautuvaan näkymään ja peittäisi kirkot Öljytien suunnasta lähestyttäessä. Vaikka hallin näkyvyys muutoin vaihtelee, katsoi Häyrynen että kaavaillun kokoinen rakennelma muodostaisi hallitsevan ja kirkkojen kanssa kilpailevan uuden elementin, jonka jokilaaksoa sulkevaa vaikutusta ei voi estää suunnittelun keinoin esimerkiksi massoittelulla, materiaalivalinnoilla tai istutuksilla.

Sipoon kunta pitäytyi silti asemakaavaratkaisussa, joka mahdollisti kirkkomaiseman jäähallin sijoituspaikaksi. Asemakaavaehdotuksesta antamassaan lausunnossa Museovirasto ja Uudenmaan ympäristökeskus totesivat, ettei kaavamuutos täyttänyt maankäyttö- ja rakennuslain 54 § sisältövaatimuksia rakennetun ympäristön, maiseman ja kulttuuriarvojen vaalimisen osalta eikä lain 22 § velvoitetta ottaa huomioon valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Valtuuston hyväksyttyä asemakaavan muutoksen ja asemakaavan jäähallia varten 7.3.2005, päätöksestä valittivat hallinto-oikeuteen muiden muassa Uudenmaan ympäristökeskus, Museovirasto, Pro Nikkilän maisema ry ja Sipoon puolesta ry. Sekä Museovirasto että alueelliset ympäristökeskukset (myöh. ELY-keskukset) ovat ylipäätään käyttäneet valitusoikeuttaan erittäin harvoin, Museovirasto lähinnä silloin kun erittäin merkittäviä valtakunnallisia suojeluintressejä ei ole kaavaratkaisussa riittävästi turvattu.

Sipoon kaavaratkaisu kumottiin Helsingin hallinto-oikeudessa, joka katsoi, että pysyvä enimmillään noin 10 m korkea ja 3200 k-m2 rakennus tulisi selvästi erottautumaan ympäröivästä rakentamattomasta peltomaisemasta lähes kaikista ilmansuunnista katsottuna. Perusteena oli, ettei kaava ottanut huomioon valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita eikä asemakaavan sisältövaatimuksia. Kunta valitti Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, perusteenaan muun muassa se, että harjoitusjäähalli olisi luonteva jatko historiallisessa kehityksessä ajatellen alueella 50 vuotta sijainnutta urheilupuistoa. Korkein hallinto-oikeus jalkautui maastokatselmukseen 9.1.2007 ja antoi pian sen jälkeen päätöksen, jonka mukaan kunta sai toteuttaa tekojääradan tilalle harjoitushallin. Arvioinnissa todettiin, ettei kaavaratkaisussa ollut kyse uusien toimintojen sijoittamisesta kaava-alueelle. Tässä mielessä oli noudatettu kaavojen sisältövaatimuksiin kuuluvaa yhdyskuntarakenteen hyväksikäyttämisen vaatimusta. Lisäksi kaavahankkeesta saatu selvitys ja erityisesti katselmuksessa tehdyt havainnot, rakentamisen toteuttamista ohjaavat kaavamääräykset sekä puuston säilyttämistä koskeva merkintä johtivat KHO:n päätökseen, jonka mukaan alueen kulttuurihistoriallinen merkitys oli kaavaa laadittaessa otettu riittävästi huomioon eikä kunnan päätös ollut lainvastainen.

Mitä maisemasta nähdään?

Prosessin ja sen lopputuloksen näkökulmasta Sipoon kirkkomaiseman tapaus ei ole ainoa laatuaan – kulttuurimaisema ja erityisesti maiseman historiallinen rakenne on oikeuden päätösten jäljiltä useamminkin päätynyt tukalaan asemaan. Maankäytön suunnittelussa on näin päädytty typistämään kirkkomaisemaa ja samalla paikkakunnan vanhinta ja todistusvoimaisinta kulttuuriympäristöä. Mietityttämään jää muun muassa katselmusten rooli päätöksenteossa. Havaintojen tekemistä käytännön tilanteissa saattaa toisinaan rajoittaa räntäsade, mutta osallistuvilta tahoilta voi myös puuttua tottumusta vaikutusten – erityisesti maisemavaikutusten – arvioimiseen. Erityisen vaikeaa kaikille osapuolille on ottaa huomioon haittojen kertyvä tai kumuloituva luonne sekä kysymys siitä, minkä ratkaisun kohdalla alueen muutoksensietokyky lopulta ylittyy.