Arkeologinen inventointi ja luettelointi muinaisjäännöskohteiden säilyttämisen työkaluna

Arkeologisella inventoinnilla on tärkeä rooli muinaisjäännöskohteita koskevan tiedon kerryttämisessä. Se on järjestelmällistä arkeologisten kohteiden etsimistä, paikallistamista ja kuvaamista. Inventointi palvelee kohteiden säilyttämiseen tähtäävää viranomaistoimintaa, mutta tuottaa tietoa myös tutkimusta ja tiedonvälitystä varten.

Vaikka inventointeihin ei ollut kovin paljon varoja, saatiin vuonna 1932 muun muassa luetteloitua Karjaan muinaisjäännökset. Työ perustui Nylands Nation  -osakunnan stipendin avulla vuosina 1931–1932 tehtyyn Karjaan inventointiin. Sittemmin inventoitiin vuoteen 1940 mennessä muiden muassa Porvoossa, Tenholassa, Helsingin pitäjässä, Hiittisissä ja Siuntiossa erilaisten stipendien ja muiden rahoitusten turvin. Yhteensä 1930-luvun aikana inventointiin Manner-Suomessa vähintään 19 kuntaa ja 1940-luvulla ainakin 17 kuntaa, kun 1920-luvulla kuntia oli inventoitu vain yhdeksän.

Inventoinnin peruslähtökohdat ja työmenetelmät tulevat hyvin esille inventointiraporttien johdanto-osuuksissa.[1] Esimerkiksi Nils Cleve mainitsee vuosien 1931–1932 Karjaan inventoinnin raportissaan sen, että maasto käydään läpi tarkasti inventointisuunnitelman mukaan. Näin kaikki säilyneet kiinteät munaisjäännökset saadaan kuvattua ja kartoitettua. Lisäksi hän toteaa, että järjestelmällinen maaston läpikäyminen vaatii suurta huolellisuutta. Sen vuoksi tietyillä alueilla on tutkittava kaikki mäet ja kukkulat.

Inventointia voi pitää yhtenä arkeologisen tutkimuksen vanhimmista muodoista. Esimerkiksi 1600-luvulla kiinnostuttiin tiedon hankkimisesta maastossa olevista menneisyyden muistomerkeistä Ruotsi-Suomen valtakunnassakin. Sen vuoksi esimerkiksi vuonna 1666 antikviteettikollegiota, piispoja ja maaherroja kehotettiin käynnistämään valtakunnan käsittävä muistomerkkien inventointi. Muistomerkkien säilymisen turvaamisen tuleville sukupolville katsottiin toteutuvan vain, jos tiedot kohteista saataisiin kerättyä antikviteettikollegion arkistoon. Keräystoiminta jäi melko lyhytaikaiseksi, mutta Suomesta lähetettiin kuitenkin Tukholmaan noin 20 inventointikertomusta.

Uudelleen inventointi käynnistyi Suomen alueella 1800-luvun lopulla. Suomen Muinaismuistoyhdistys perustettiin vuonna 1870. Lisäksi asetettiin Arkeologian toimisto vuonna 1884, joka nimettiin sittemmin Muinaistieteelliseksi toimikunnaksi vuonna 1908. Suomen Muinaismuistoyhdistys toteutti kihlakunta- ja pitäjäinventointeja etsiäkseen ja suojellakseen isänmaan muinaismuistoja. Vuoteen 1912 oli inventoitu suuri osa Etelä-Suomea, osa Keski-Suomea ja Lapin eteläisiä osia. Koillinen Suomi, osa Pohjanmaata ja pohjoisin Lappi jäivät vielä inventoimatta. Muinaistieteellinen toimikunta täydensi vielä työtä tekemällä perusteellisempia inventointeja.

1930-luvulta alkaen tehdyt inventoinnit päivittivät aikanaan 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa tehtyjen inventointien pohjalta syntyneitä käsityksiä muinaisjäännöskohteiden määrästä ja luonteesta. Myöhemmin tehdyt inventoinnit ovat jatkaneet vuorollaan tätä arkeologisia kohteita koskevan tiedon täydentämistä ja päivittämistyötä. Sota-ajan jälkeen inventoinnilla oli tärkeä rooli Pohjois-Suomen arkeologisten kohteiden selvittämisessä. Oulun ja Lapin lääneissä 1950-luvun puolivälissä käynnistyneiden voimalaitoshankkeiden vuoksi inventoitiin useilla eri alueilla, mutta moni muinaisjäännöskohde ehti kuitenkin tuhoutua ennen arkeologisia tutkimuksia.

1960-luvulla inventointien merkitys korostui entisestään maankäytön suunnittelun ja toteuttamisen yhteydessä. Muinaistieteellisen toimikuntaan palkattiin vakinainen inventoija vuonna 1962, ja vuoteen 1967 mennessä oli inventoitu jo 55 kuntaa. Lisäksi seutukaavaliitot alkoivat osallistua arkeologisten inventointien kustannuksiin. Näin inventointeja alettiin tehdä entistä kattavammin eri puolilla Suomea. Tiedot niiden tuloksista julkistettiin muiden muassa seutukaavaliittojen luetteloina muinaisjäännöksistä ja muista kulttuurihistoriallisesti merkittävistä kohteista.

Inventointi tehdäänkin aina uudestaan tietyin väliajoin. Siinä pyritään yleensä selvittämään ennestään tunnettujen muinaisjäännösten tilanne ja etsimään uusia, aiemmissa inventoinneissa vielä huomaamatta jääneitä kohteita. Jokainen uusi inventointi täydentää edellisiä ja tuottaa ajantasaista tietoa erilaista suojelu-, tutkimus- ja opetustoimintaa varten. Jo 1600-luvulla ensiaskeleensa ottanut inventointityö jatkuu siis edelleen. Tälläkin hetkellä Suomessa on monta kuntaa, joiden alueella tarvittaisiin uutta inventointia tietojen päivittämiseksi arkeologisista kohteista.

Viitteet:

[1] Cleven teksti on ruotsiksi ja menee näin: Enligt den för inventeringen givna planen skulle terrängen noga genomgås, så att om möjligt alla bevarade fasta fornlämningar bleve förtecknade och kartlagda. (Sivulla 1)... Det systematiska genomgåendet av terrängen kräver stor noggrannhet, då i vissa trakter varje kulle, varje backe måste utforskas. (Sivulla 2).